Posts tagged 35mm-filmi
Elokuvaviikko tuo Kansantalolle palkitun nuortenelokuvan

Valtakunnallisen elokuvaviikon kunniaksi Reel Lahti tarjoaa lokakuussa kaksi maksutonta näytöstä lahtelaisille yläkoululaisille. Elokuvana nähdään Lukas Moodyssonin esikoisteos Fucking Åmål (1998). Palkitun nuortenelokuvan tapahtumat sijoittuvat ruotsalaiseen pikkukaupunkiin, jossa asuvat sisarukset Elin ja Jessica sekä kaupunkiin vähän aikaa sitten muuttanut Agnes. Tarinassa seurataan näiden nuorten arkista elämää, rakkautta sekä oman identiteetin ja paikan etsimistä.

Fucking Åmål_kuva.jpg
Fucking Åmål 2.jpg
Varför måste vi bo i fucking jävla kuk-Åmål? -Elin

Varför måste vi bo i fucking jävla kuk-Åmål? -Elin

Ruotsalainen elokuva on uudistunut jatkuvasti. Runoilija Lukas Moodysson sai kansainvälisen läpimurtonsa esikoispitkällä elokuvallaan Fucking Åmål (1998), jota levitettiin maailmalla nimellä Show Me Love. Kertomus kahden lukiolaistytön rakkaudesta teki vaikutuksen aidoilla havainnoillaan ja herkillä näyttelijätulkinnoillaan. Kääntöfilmille vangittu rakeinen, dokumenttia muistuttava kuvaus menee nuorten päähenkilöiden tajunnan sisään, ja tuloksena on aito teininäkemys aikuistumisesta. Lähinnä amatööreistä koostuvan esiintyjäkunnan lorvailu baseball-lakeissa ja kehnossa meikissä ilmentää todellisten nuorten kömpelöä elinvoimaa. Toisin kuin Hollywood-viihteen sliipatut nuorisotähdet teoksissa Julmia aikeita ja 10 Things I Hate about You nämä ihmiset eivät saa esittää aikuisia vaan kituvat todellisessa teinikiirastulessa lapsuuden loppua ja elämän alkua odottamassa. Totisen kerronnan ja pikkuvanhojen puheiden sijasta Moodysson käyttää intiimejä lähikuvia valaistakseen henkilöidensä tunne-elämän epävarmuutta. Korkeaotsainen ja vakavakatseinen kaunotar Rebecca Liljeberg tekee ilmeikkään osasuorituksen Agnesina. Yhtä vangitseva on Alexandra Dahlströmin levoton, turhautunut Elin, lannistettua kapinaa huokuva peroksidiblondi. (Lähde: Kavi)

Elokuvaviikon näytökset järjestetään Kansantalon Vaahterasalissa perjantaina 4.10. klo 10 ja klo 13. Tilaisuudet kestävät alustuksen kanssa 1h 45 min ja ovat maksuttomia. Elokuva esitetään aidolta 35mm-filmiltä.

Lahtelaiset opettajat voivat ilmoittaa koululaisryhmänsä mukaan sähköpostitse osoitteeseen info@reellahti.org Kerro ilmoittautuessasi kokonaisosallistujamäärä (ml. opettajat), koulun nimi ja kumpaan näytökseen tulette. Mukaan mahtuville lähetetään vahvistussähköposti. Kutsua saa levittää kollegoille!

***

Koulujen elokuvaviikko on valtakunnallinen kaikille perusasteen luokille suunnattu elokuvakasvatuksellinen teemaviikko, jonka aikana elokuvaan tutustutaan monipuolisesti ilmiönä uuden perusasteen opetussuunnitelman mukaisesti. Viikko toteutetaan vuosittain lokakuussa, mutta viikon sisältö on käytettävissä myös muulloin koko lukuvuoden ajan. Lue lisää elokuvaviikosta: http://www.elokuvaviikko.fi/opettajalle/

Muutoksia arkistosarjan lippukäytäntöihin

Kavi eli Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (ent. elokuva-arkisto) on päättänyt luopua aluesarjojen kausikorteista keväällä 2019. Tähän saakka ostamalla irtolippujen (5€) sijaan kausikortin (21€), on pystynyt katsomaan kaikki kauden elokuvat todella edulliseen hintaan. Kausikortit eivät ole olleet käytössä kaikilla paikkakunnilla, joten Kavin aluesarjojen käytännöt yhtenäistyvät nyt tältä osin. Irtolipun hinta pysyy näillä näkymin samana eli vitosessa.

Kausari.jpg

Reel Lahden 35mm-arkistosarja on yksi kahdeksasta Kavin aluesarjasta. Lahden lisäksi sarjaa pyöritetään Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa, Joensuussa ja Hämeenlinnassa. Kukin paikkakunta vastaa itse omasta ohjelmistosuunnittelusta, joten jokaisessa kaupungissa on kausittain nähtävissä erilaisia elokuvia. Suosittelemme maakuntamatkailemaan laatufilmien perässä kauemmaskin. Esimerkiksi Jyväskylän sarjaa pyöritetään legendaarisella Ylioppilastalo Ilokivellä maanantaisin ja Oulun sarjaa taas Kulttuuritalo Valveen mainiossa Studio-teatterissa tiistaisin!

Reel Lahden 35mm-arkistoelokuvien sarja starttaa Kansantalon Vaahterasalissa sunnuntaina 10.2.2019 klo 18 Steven Spielbergin fantasiateoksella HOOK-KAPTEENI KOUKKU (1991). Keväällä 2019 Lahden sarjassa nähdään yhteensä seitsemän elokuvaa aina joka toinen sunnuntai. Katso kevään koko ohjelmisto täältä.

Syksyn arkistosarja on täynnä klassikoita ja unohdettuja helmiä

Reel Lahti -ohjelmiston rungon muodostaa sunnuntaisin Kansantalolla esitettävä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Lahden aluesarja. Lahti on yksi kahdeksasta paikkakunnasta, joilla Kavin arkistoelokuvia on Helsingin lisäksi säännöllisesti esityksessä. Jokaisen kaupungin aluesarja on erilainen, sillä ohjelmisto kootaan paikallisesti. Kaikki sarjan elokuvat nähdään alkuperäisessä 35mm-filmiformaatissa.

Syksyllä 2018 Kansantalon Vaahterasalissa on tiedossa edellisvuosien tapaan kokoelma laatuelokuvia, joiden joukosta löytyy niin armottomia klassikoita kuin unohdettuja arkiston helmiä. Ensimmäistä ryhmää edustaa muun muassa Andrei Tarkovskin PEILI (1975), joka kuuluu meiltä toivotuimpiin teoksiin. Elokuvaa on kutsuttu ohjaajamestarin henkilökohtaisimmaksi ja sen alustaa Tarkovskin tuotantoon perehtynyt elokuvatutkija Mia Öhman.

tiikeri ja lumi 4.jpg

Arkistosarjan avaava TIIKERI JA LUMI (2005) taas on esimerkki elokuvasta, jonka moni katsoja on sen suhteellisesta tuoreudesta huolimatta unohtanut. Roberto Beningin hullunkurinen ohjaustyö valmistui seitsemän vuotta palkitun KAUNIS ELÄMÄ -elokuvan jälkeen. Tässäkin elokuvassa Benigni vastaa ohjauksen lisäksi pääosasta, hänen esittäessään hupsua kirjallisuudenopettajaa, joka on palavasti ja yksipuolisesti rakastunut. Karismaattinen Tom Waits heittää cameo-roolin elokuvan toistuvissa unijaksoissa.

Musiikki on vahvasti läsnä myös muissa syksyn arkistoleffoissa, kuten Michelle Pfeiffeirin ja Bridgesin veljesten tähdittämässä arkisen lumoavassa muusikkotarinassa LOISTAVAT BAKERIN POJAT (1989). Elokuva PUHALLUS (1973) palkittiin aikanaan seitsemällä Oscarilla, joista yksi annettiin Marvin Hamlischin menevästä ragtime-soundtrackista.

PUHALLUS-elokuvan näytelmäversio saa Pohjoismaisen ensi-iltansa tänä syksynä Lahden Kaupunginteatterissa ja filmiesityksessä paikalla onkin myös teatterin väkeä kertomassa tarinoita kulissien takaa. Teatterin kanssa yhteistyössä järjestetyt Reel Lahti -elokuvaillat ovat aina kiinnostaneet yleisöä, joten PUHALLUS-esityspäivämäärä kannattaa merkitä ajoissa kalenteriin!

puhallus 3.jpg

Lisäksi osana Lahden Jazztorin ohjelmistoa Vaahterasalissa nähdään syyskuussa erityislaatuinen musiikkielokuvien double feature: ALL NIGHT LONG (1962) sijoittuu 60-luvun Lontoon musiikkipiireihin ja kertoo orkesterinjohtaja Aureliuksen ja laulusolisti Delian ensimmäisestä hääpäivästä. Huippumuusikoiden soittama jazz säestää myös Pariisiin sijoittuvaa ROUND MIDNIGHT -leffaa (1986), joka kertoo Bud Powellin elämään perustuvan saksofonistin tarinan. Näitä harvemmin nähtyjä svengaavia elokuvia ei kannata suurelta kankaalta missata!

rakkaudella maire 3.jpg

Syksyn suomalaisena elokuvana nähdään marraskuussa Veikko Aaltosen vahva ohjaustyö RAKKAUDELLA, MAIRE (1999). Liioittelematta parhaisiin suomalaisiin nykyelokuviin kuuluva teos kertoo tarinan yksinäisyydestä ja rakkauden kaipuusta. Eeva Litmasen upea roolisuoritus etsii edelleen vertaistaan kotimaisten elokuvien joukossa.

Joulukuussa arkistosarja huipentuu paljon toivotun ohjaajasuosikin Alfred Hitchcockin teokseen. Tällä kertaa valkokankaalle heijastetaan kuitenkin harvemmin esitetty komediallinen leffa MUTTA...KUKA MURHASI HARRYN? (1955). Elokuva ei koskaan voittanut puolelleen aikalaisyleisöä omintakeisuutensa vuoksi, mutta myöhempinä vuosikymmeninä sen hullunkuriselle murhamysteerille on löytynyt oma vankka kannattajakuntansa. Ei tyypillisintä Hitchockia, mutta taatusti mukaansa tempaava ja mestarillinen tarina!

Kaikki elokuvaliput 5€ kpl tai kausikortilla 21€. Lipunmyynti ja kahvio aukeavat Kansantalolla aina tuntia ennen näytöstä. Lämpimästi tervetuloa leffaan Kansantalon Vaahterasaliin!


Koko syksyn arkistosarjan ohjelmisto:

su 9.9.2018 klo 18
Roberto Benigni: TIIKERI JA LUMI (Italia 2005)

su 23.9.2018 klo 18 (Jazztori Double Feature)
Basil Dearden: ALL NIGHT LONG (Iso-Britannia 1962)
&
Bertrand Tavernier: ROUND MIDNIGHT - KESKIYÖN SOUNDI (USA/Ranska 1986)

su 7.10.2018 klo 18
Andrei Tarkovski: PEILI (Neuvostoliitto 1975)

su 21.10.2018 klo 18
Steven Kloves: LOISTAVAT BAKERIN POJAT (Yhdysvallat 1989)

su 4.11.2018 klo 18
Veikko Aaltonen: RAKKAUDELLA, MAIRE (Suomi 1999)

Su 18.11.2018 klo 18
George Roy Hill: PUHALLUS (Yhdysvallat 1973)

Su 2.12.2018 klo 18
Alfred Hitchcock: MUTTA…KUKA MURHASI HARRYN? (Yhdysvallat 1955)